Aihearkisto: Filosofia

Kansallispuvut

ovat hämmästyttävän samannäköisiä ympäri maailman. Suomeen ne kehiteltiin kansallisromanttisina vuosina. Puvut kertovat kauniisti väreillään ja kuvioillaan paikkakuntien tarinaa: Hämeen puvun helma liehuu hämeen punaisena ja Tuuterin puvun  puseroa värittävät iloiset ristipistokirjailut.  Myös niin sanotut kansanomaiset asut kuten karjalainen fereesi ja alppien dirndl ovat toistensa serkkuja. Minun makuuni käy kaikki ja erityisesti nyt viimeisin hankintani,  kirjailtu paita unkarin käsityöpuodista. Se on samaa sukua yllä mainittujen kanssa. Alla kuvissa pukuja maailman laidoilta.

Lennart Meri

– Osaavatko kenraalit lypsää? Eivät. Elämän arki ja ihmisten tunnot eivät ole sotilaiden hallussa, vastasi Lennart Meri, kun toimittajat pommittivat häntä 19.8. 1991 kysymyksillään Moskovan vallankaappauksesta. Meri oli vakuuttunut siitä, että kaappaus ei onnistu. Hän oli oikeassa siinä, kuten niin monessa muussakin asiassa. Kenraalit eivät lypsä, vaikka monet suomalaispolitiikot iltalypsyä noina kohtalon hetkinä koittivatkin.

Tästä kaikesta on aikaa 20 vuotta. Meri haudattiin reilut viisi vuotta sitten kauniille Metsakalmistun hautausmaalle Tallinnaan. Lisää sivistyneen, sofistikoituneen miehen elämästä vaikkapa täältä: ww.kulleraig.com

Reissumies

ja monilahjakkuus Tapio Rautavaara seikkaili 1960-luvun tosi-tv:ssä rajavartioiden ja kaivosmiesten työmailla. Näitä mainioita ohjelmia esitettiin uusintoina Ylen Teema-kanavalla viime kesänä. Rautavaara tapasi ihmisiä työssään, kohtasi heidän arkensa ja jutusteli verkkaiseen tahtiin niitä näitä, ja tietysti reissumies kaivoi myös kitaransa esille ja istahti laulamaan.

Tänä kesänä Rautavaaran teema jatkuu automatkoillani. Tein löydön ja ostin tupla-CD:n reissumiehen tulkintoja. Levyillä on mukana kaunis ja surullinen Peltoniemen Hintriikan surumarssi: suo ja pitkospuut ja tölli surusta harmaa. Pohjolan yö kuuluu myös suosikkeihini, samoin Kulkurin iltatähti ja tietysti lohduttoman haikea Kulkuriveljeni Jan. Isoisän olkihattu pitää mainita myös – mistä tulikin mieleeni, että Rautavaara oli niin ikään isoisäni suosikki ja isoisän kesäiseen varustukseen kuului aina olkihattu.

Tässä vielä näyte kepeästä kansanlaulusta nimeltä Ralli. ”Nätin tytön käsivarsi kaulavyönä juu” ja r-kirjain erottuu artikulaatiosta persoonallisesti! (sanokoot imitattorit mitä hyvänsä).

Ja Tuopin jäljet, särmä esitys -niinkuin on mieskin.

Saarella suven iäisen

Eiliseen helteisen päivän Niskavuoriseminaariin oli saatu koottua monipuolinen kattaus kirjallista kulttuuria. Istuttiin Hovinkartanon viileässä tiililinnassa ja pureuduttiin Hella Wuolijoen ja Eino Leinon yhteyksiin ja ystävyyteen. Kokoavana pisteenä kertomuksissa oli Kukkia-järven Ahosaari, saari suven iäisen. Siellä Hella, Sulo ja Eino viettivät kolme kuukautta ensimmäisen maailmansodan tyrskyjen tavoittamattomissa.

Ahosaari on Leinon runojen tarunhohtoinen paikka. Se on myös hehtaarin kokonainen kivikasa, kuten Ahosaaren nykyinen isäntä, historian professori Pertti Haapala tiivisti Niskavuoriseminaarissa. Ja tiivisti hän taitavasti muutenkin, lukenut mies kun on.

Vajaan tunnin pituisessa esityksessä Haapalan puhe kulki Pentti Saarikosken ja Hannu Mäkelän Leino-elämänkertojen kautta Hella Wuolijoen kirjallisuuteen. Kuulimme Sulo Wuolijoesta, renki Pennasta ja nimettömäksi jääneestä piikatytöstä. Haapala vei kuulijat vaivattomasti kirjallisuuden- ja historiantutkimuksen kautta paikallishistoriaan; faktaa, fiktiota, runoja ja proosaa.  Saaren asukkaana Haapala oli paikallistanut runojen tunnelmia, kulkenut maastossa ja katsonut puut, kivet, heinikon kahahdukset ja auringon suunnan. 

– Muualla voivat lokit kirkua, mutta Kukkialla itkevät kajavat.  Ahosaaren heinä kasvaa ikkunapenkkiin asti ja sen keinunnasta löytyy Leinon lyyrinen poljento, edelleen.

 niittyleinikki

Tässä Leinoa itseään:

Paista, päivä!

Paista, päivä, köyhän päivä,
paista päälle päivän lapsen,
siniviitojen välitse;
paistat päälle yönkin poian,
halki mielen hallaisenki,
keltalehtien lomitse.

Paista päivä, suuri päivä,
paista suurta sunnuntaita
saarelle suven ijäisen;
paistat työnkin paahtajalle,
elon arki-askareihin,
joista voimani väsähti.

Paista, päivä, lämmin päivä,
paista mulle, paista muille,
koko kylmälle kylälle;
anna mulle uusi usko,
muille armas aamurusko,
enin orjille elämän.

Eino Leino, Elämän koreus 1920

Runoilijan kesä

Hauhon Niskavuori Näyttämön vuoden 2009 kesänäytelmä vie lähes sadan vuoden takaisen ajanjakson tunnelmiin kesällä 1914. Hella ja Sulo Wuolijoki viettävät työntäyteistä kesää Kukkian Ahosaaressa yhdessä Eino Leinon  kanssa. Maailma on luisumassa sodan kaaokseen samaan aikaan kun Leino elää suurta sunnuntaitaan hämäläisessä hiljaisessa maisemassa, ”saarella suven iäisen”.

Näytelmän esittää Hauhon Näyttämötaiteen Harrastajat r.y. Esitykset 14.6. – 12.7.2009 Hovinkartanon taidekeskuksessa.

Hauhon Niskavuori Näyttämön kotisivuille (niskavuori.fi).

Pisaroita ikkunassa

ja se sopii, tämähän on sadepäivän blogi. Edith Södergran kirjoitti päivän tunnelmaan sopivan runon vuonna 1920. Sataa, sataa -runo julkaistiin kokoelmassa Tulevaisuuden varjo (Framtidens skugga) .

Sataa, sataa ylleni tulvimalla.
– – –
Niin vähästä en särje vielä sydäntäni.
Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni niinkuin kylmät viimat.
Olen itse myötäkäyminen. Otsallani on kirjoitettuna:
aurinko ei voi itkeä hetkeäkään.
Se joka tahtoo tappaa auringon, ojentakoon aseensa,
hän näkee väkevämpänsä.

Alkukielellä näin:

Det regnar, det regnar på mig i strida strömmar.
– – – – – – – – – – – – – – – – – –
För så litet söndrar jag ännu icke mitt hjärta.
Må motgångarna blåsa som kalla vindar kring mig.
Jag är medgången själv. På min panna står skrivet:
solen kan icke gråta ett ögonblick. Den som vill döda solen, får sträcka vapen,
han ser, vad som är starkast.

Liverrystä

Ei väliä, vaikka päivät kuluvat töissä. Kevätilta korvaa päivän monin kerroin ja verroin. Auringonlasku ja lintujen ihmeellisiin sfääreihin yltävä liverrys – kuin hunajaa väsyneelle sielulle.

Lintujen keväinen laulu onkin yksi luonnon parantavista voimista. Elävän tulen äänet nuotiossa kuuluvat myös samaan joukkoon sekä veden solina ja aaltojen hiljainen rytmi. Ne ovat mielessämme ja alitajunnassamme aivan samanlailla kuin 10 000 vuotta sitten esihistoriallisilla vanhemmillamme.