Hauhon Joulu 2011

Lehdistötiedote
28.11.2011
Julkaisuvapaa heti

Hauhon Joulun 55. vuosikerta ilmestynyt
Hauhon Joulu kertoo hauholaisesta elämänmenosta eilen ja nyt

Kotiseutuyhdistys Hauho-Seuran julkaisema Hauhon Joulu on ilmestynyt. Painotuore 64-sivuinen nelivärijulkaisu muistelee menneitä ja pureutuu tähän päivään. Lehdessä esitellään Hauhoa ja hauholaisuutta monin tavoin. Päätoimittaja Jouni Lehtonen kannustaa pääkirjoituksessaan hauholaisten tuotteiden ja palveluiden tarjoajia ylpeästi esittelemään osaamistaan. Hartauskirjoituksessa pastori Markku Nieminen kirjoittaa Joulun odotuksesta ja valmisteluista. Joulu on syntymäjuhla, jota ei voi unohtaa.

Kyläkaava-arkkitehti Satu Huuhka kuulostelee mitä Vanhan Raitin taloilla on kerrottavanaan nykypäivän kulkijalle. Vuoden hämäläinen kylä elää vahvasti kiinni tässä ajassa.

Lehdessä jatkuu kirjoitussarja, jossa hauholainen Matti Mikkola muistelee matkojaan kesäolympialaisiin. Toisessa osassa Matti muistelee Martti Vainion käryn tahraamia kisoja Los Angelesissa, Suomen miesten keihäsmitaleita Soulissa sekä hauholaismatkaajien herkkiä hetkiä nyrkkeilyhallin ainoina suomalaisina kisaturisteina Jyri Kjällin iskiessä pronssia Barcelonassa 1992.

Salme Pohjola kirjoittaa Reino Merisalon tutkielman valossa sähkön tulosta Hauholle. Ilmoilassa juhlittiin 100-vuotiasta voimistelu- ja urheiluseuraa. Soittilan sukuseura haastaa esimerkillään muitakin hauholaisia muistelemaan ja taltiomaan sukunsa ja kotiseutunsa historiaa. Karjalaisuuteen pureudutaan valtioneuvos Riitta Uosukaisen johdattelemana muistojen ja nykyhetken kautta. Lehden ilmoituksista löytyy jälleen kattava kavalkadi hauholaisia palveluja ja tuottajia. Nämä ja monta muuta tarinaa kätkeytyy lehden sivuille.

Hauhon Joulua myyvät Hauhon Yhtenäiskoulun 9C-luokan oppilaat sekä sitä on myynnissä Hauholla mm. Hauhon pankeissa, Hauhon kirjastossa, Ilosen Puutyön myymälässä, Viivin Puodissa. Lehteä löytyy Ahostensyrjän kaupassa Puutikkalassa ja se on myynnissä myös Jorma Luoman Automarketissa sekä Hämeen Heimoliiton toimistossa Hämeenlinnassa.

Lehteä voi ostaa myös HawuJoulu-tapahtumassa lauantaina 10. joulukuuta Mustikkatalon pihassa olevasta Hauho-Seuran joulupuodista osoitteessa Vanharaitti 15, Hauho. Lehden hinta on 8 euroa ja myynnistä saatava tuotto käytetään hauholaisen kotiseututyön hyväksi.

Lisätiedot: Jouni Lehtonen, päätoimittaja, puh. 040 589 3313

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s