Eiliseen helteisen päivän Niskavuoriseminaariin oli saatu koottua monipuolinen kattaus kirjallista kulttuuria. Istuttiin Hovinkartanon viileässä tiililinnassa ja pureuduttiin Hella Wuolijoen ja Eino Leinon yhteyksiin ja ystävyyteen. Kokoavana pisteenä kertomuksissa oli Kukkia-järven Ahosaari, saari suven iäisen. Siellä Hella, Sulo ja Eino viettivät kolme kuukautta ensimmäisen maailmansodan tyrskyjen tavoittamattomissa.
Ahosaari on Leinon runojen tarunhohtoinen paikka. Se on myös hehtaarin kokonainen kivikasa, kuten Ahosaaren nykyinen isäntä, historian professori Pertti Haapala tiivisti Niskavuoriseminaarissa. Ja tiivisti hän taitavasti muutenkin, lukenut mies kun on.
Vajaan tunnin pituisessa esityksessä Haapalan puhe kulki Pentti Saarikosken ja Hannu Mäkelän Leino-elämänkertojen kautta Hella Wuolijoen kirjallisuuteen. Kuulimme Sulo Wuolijoesta, renki Pennasta ja nimettömäksi jääneestä piikatytöstä. Haapala vei kuulijat vaivattomasti kirjallisuuden- ja historiantutkimuksen kautta paikallishistoriaan; faktaa, fiktiota, runoja ja proosaa. Saaren asukkaana Haapala oli paikallistanut runojen tunnelmia, kulkenut maastossa ja katsonut puut, kivet, heinikon kahahdukset ja auringon suunnan.
- Muualla voivat lokit kirkua, mutta Kukkialla itkevät kajavat. Ahosaaren heinä kasvaa ikkunapenkkiin asti ja sen keinunnasta löytyy Leinon lyyrinen poljento, edelleen.
Tässä Leinoa itseään:
Paista, päivä!
Paista, päivä, köyhän päivä,
paista päälle päivän lapsen,
siniviitojen välitse;
paistat päälle yönkin poian,
halki mielen hallaisenki,
keltalehtien lomitse.
Paista päivä, suuri päivä,
paista suurta sunnuntaita
saarelle suven ijäisen;
paistat työnkin paahtajalle,
elon arki-askareihin,
joista voimani väsähti.
Paista, päivä, lämmin päivä,
paista mulle, paista muille,
koko kylmälle kylälle;
anna mulle uusi usko,
muille armas aamurusko,
enin orjille elämän.
Eino Leino, Elämän koreus 1920
0 responses tähän mennessä ↓
Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.