Klassismia

voi tosiaan ihailla monissa Suomen kaupungeissa eikä vähiten Hämeenlinnassa. Engelin asemakaava vuodelta 1832 löytyy myös verkkoversiona Hämeenlinnan kirjaston digitaalisesta aineistopankista Lydiasta.  

Kapungin sydämessä, Vanajan rannalla kohoaa keltainen vuosina 1840-1844 rakennettu lääninsairaala, joka edustaa Engelin tyylipuhdasta klassismia. Sairaalarakennuksia on laajennettu myöhempinä aikoina, mutta keltaisen talon selkeä kauneus on säilynyt. Satakunta vuotta sitten sen paksujen kiviseinien suojissa työskenteli muun muassa isoisäni isä, kirurgi Einar Anthoni.

Mittasuhteiden harmoniaa

Luin kirjailija Juha Siron blogista  Ateena-postausta ja mieleeni tulivat antiikin klassiset rakennukset Akropolis-kukkulalla; Parthenonin, Erekhtheionin ja Athene Niken temppelit. Koulutunneilta tuttuja asiota ja valitettavasti vain sieltä. Paikanpäällä en ole taideteoksia nähnyt. 

Linkistä löytyy Googlen kuvahaun tulokset sanalle akropolis. Paremman puuteessa jo pelkistä kuvistakin välittyy vaikutelma rakennusten mittasuhteiden harmoniasta. Seinien suhde toisiinsa nähden, toistuvat koriste-elementit ja niin edes päin. Kaunista ja eleganttia. Näitä samojoa mittasuhteita olen ihaillut monissa suomalaisissakin kaupungeissa. Hämeenlinnan lääninhallituksen rakennus on yksi Engelin taidonnäyte, samoin vanha lääninsairaala, ja Helsingistä taloja löytyy monta korttelia. Erityisesti ihailen kuitenkin talonpoikaistyylisiä vanhoja hirsitaloja. Entisajan mestarit ovat osanneet valita taloilleen ensinnäkin oikeat rakennuspaikat ja toiseksi löytäneet antiikin mestareiden tavoin rakennuksille oikeat mitat. Löydän niiden harmonisista mittasuhteista samaa rytmiä kuin jumalten temppeleistä Ateenassa.

Umbrella

ajankohtaista asiaa syksyn sateisiin…YouTubeen

Apfelkorn

Apfelkornin hauholaisessa versiossa on käytetty raaka-aineina sokeria, ohratislettä ja kotimaisia omenoita.

Ohje kuuluu tähän tapaan: mahdollisimman punaposkiset omenat lohkotaan kannelliseen noin kahden litran astiaan. Päälle kaadetaan puoli kiloa sokeria ja alkoholia niin paljon, että omenat peittyvät (noin litra). Seoksen annetaan vetäytyä viileässä paikassa pari kuukautta. Tämän jälkeen neste pullotetaan kirkkaisiin lasipulloihin, joissa liköörin kultainen, hiukan roosaan vivahtava sävy pääsee oikeuksiinsa. Nautitaan hyvässä seurassa kohtuudella.

Punaisen

ja keltaisen eri vivahteet pääsevät näkyviin, kun lehtivihreä alkaa hajota valon vähetessä ja sään kylmetessä. Tämän syksyn ruska on leiskuvan kaunis ainakin välillä Hervanta-Hauho.

Symboliikkaa

Amaryllis: loistavaa kauneutta, ylpeyttä
Anemone (vuokot): malttamatonta odotusta
Asterit: vaihtelunhaluisuutta, moninaisuutta
Atsalea: romanssia, kohtuullisuutta
Auringonkukka: yleviä ajatuksia, älykkyyttä
Daalia: ikuisesti sinun!
Esikko: hiljaista rakkautta
Eustoma: arvostusta
Freesia: viattomuutta ja luottamusta
Gladiolus: voitokkuutta
Harsokukka: ikuista rakkautta
Hyasintti: hyväntahtoisuutta
Hyasintti (sin): muuttumattomuutta
Hyasintti (valk.) tungettelematonta suloisuutta
Iiris: viestiä
Iiris (kelt.) roihuamista
Jasmiini: rakastettavuutta
Omenan kukat: suloisuutta, houkutusta
Kanerva: (lila) ihailua
Kanerva: (valk) toiveiden täyttymystä
Kalla: (valk), ihailua
Kalla (kaikki): vaatimattomuutta, herkkyyttä, naisellista kauneutta
Kellokukka: kiitollisuutta
Kissankello/sinikellot: muuttumattomuutta, kestävyyttä
Kielo: ilon vastakaikua, onnellisuutta, suloisuutta
Krysanteemi: (pun) rakastan!
Krysanteemi: (vaalpun.) rakastunut!
Krysanteemi: (valk.) totuus
Krookus (kevät): nuorekasta iloa
Krookus (kelt.): hilpeyttä
Leinikki: olet säihkyvän sulokas!
Lilja: puhtautta, vaatimattomuutta
Lilja (valk.): ylevyyttä, siveellisyyttä
Lilja (tiikeri) ks. tiikerililja
Lupiini: mielikuvitusta
Miekkalilja: ks. gladiolus
Muratti: avioliittoa, ystävyyttä
Myrtti: rakkautta
Narsissi: ritarillisuutta
Neilikka: puhdasta ja syvää rakkautta
Orkidea: kauneutta
Orvokki: ajatuksia
Orvokki (sin): uskollisuutta
Orvokki (valk): puhtautta
Orvokki (lila): olet ajatuksissani!
Orvokki (kelt.): ajattele minua!
Pioni: kainoutta, häveliäisyyttä tai onnellista avioliittoa
Preeriaeustoma: ks. eustoma
Päivänkakkara: viattomuutta ja kauneutta
Ruiskukka: toivoa ja rakkautta
Ruusu (pun): rakastan sinua
Ruusu (valk): olen arvoisesi
Ruusu (nuppu): rakkauden tunnustus
Syreeni: rakkauden ensitunnetta
Talvio: suloisia muistoja
Tiikerililja: vaurautta
Tulppaani: rakkauden julistus, täydellinen rakkaus
Tuoksuherne: hienovaraisia nautintoja
Tuoksuköynnös: avio-onnea
Unikko: lohtua
Voikukka: lapsuusmuistoja, rikkautta

Tässä kimpussa siis symboloituu voitokkuus ja hienovaraiset nautinnot. Mieleeni ovat kovasti myös syreenit, pionit, neilikat, liljat sekä kaikki valkoiset kukkaset, niissä on hienovaraista kauneutta. Symboliikankin tunnistan; esimerkiksi amaryllis on uljas, kalla herkkä ja ruusu arvokas, voiko muuta väittää?

Ihmisiä suviyössä

on Sillanpään merkkiteoksia sekin – ja kuvattu elokuvaksi Hauhon maisemissa vuonna 1948. Se, että Valentin Vaala eräänä päivänä  karautti Puntilanmäelle katselemaan kuvauspaikkoja elokuvalle Ihmisiä suviyössä, saattaa olla seurausta ohjaajan pitkäaikaisesta yhteistyöstä kirjailija Larnin kanssa. Vaalan ja Larnin yhteistyöhän tuotti monia elokuvia, ensimmäinen niistä oli Keinumorsian, joka kuvattiin vuonna 1943. 

Voisi siis olettaa, että Larni kertoi Vaalalle äitinsä kotitalosta ja Ilmoilanselän rannoista  Hauholla. Joka tapauksessa Vaala ihastui Hauhoon, ja sijoitti sinne Sillanpään klassisen draaman Ihmisiä suviyössä.

Kuvissa suviyöt kääntymässä syksyyn. Mukana myös suven satoa ja tunnelmia.

Hyvien ihmisten kylä

on Martti Larnin romaani vuodelta 1942.  Larnin kirjoja käännettiin erityisesti Itä-Euroopan maissa.

Hyvien ihmisten kylä -romaanissa Larni palaa paimenpojan muistoihin Hauholle. Kirjassa eletään välirauhan aikaa. Mukana tarinassa on rakkautta, onnettomuuksia ja pienen ihmisen suuria murheita.

Sillanpään tavoin myös Larnin kielessä luontokuvaus hurmaa. Romaanin maisemat elävät tekstissä vahvasti; hämeensininen on kirjailijan kaunis termi kesäiltojen valolle, jonka väriin voisin kuvitella  Hämeen hiekkapohjaisten sinisten järvien tuovan erityisen sävynsä.

Martti Larnista lisää kirjasto.sci.fi -sivuilta.

Elokuu

- F.E. Sillanpään romaani vuodelta 1941. Kirjan tarina on ikuistettu myös elokuvaksi Ruoveden Muroleen kauniissa maisemissa. Elokuun tarinassa Sillanpään teksti  tunnemoi hämäläisen luonnon kanssa sellaisella voimalla, että pelkistetty nykykieli vierasperäisine lainauksineen voi vain ihmetellä.

- Päivät olivat vieläkin pitkiä ja poutaisia; varsinaisista kesähelteistä ei oikeastaan voikaan puhua ennen elokuuta. Kumminkin oli taivas jo käynyt korkeammaksi, ja ihmiset alkoivat maisemassa liikkuessaan sitä silmäillä – mitä he eivät juuri tee alkukesän kukkivina päivinä. Mutta nyt siellä näkyi aamusta iltaan rauhallisia viattomia valkoisia pilviä, jotka saattoivat tunnista tuntiin pysyä melkein sellaisinaan. Kunnes äkkiä jonain iltapäivänä alkavat kokoontua ja tummentua, saavat punaista reunoihinsa, on omituisen äänetöntä, laitumella oleva hevonen syö vähän hermostuneesti… Siellä täällä joku yksityinen ihminen työstä levätessään ikäänkuin havahtuu – jostakin – johonkin

Elokuu-romaanin Viktorin ja Maijan yhteiselämää voisi kuvailla varmasti myös elokuun rakkaudeksi, kypsäksi suhteeksi. Siinä ei ole enää toukokuun huikaisevia päiviä eikä kesäkuun keveyttä, vain näitä elokuun madaltuvia keitaita.

- Sitä sellaista isompaa huvia nyt ei ollut kestänyt kuin sen kesän aikana, pian heidän pikku hurmauksensa laantui sellaiseksi kypsemmän iän ihmisten hyväksi ystävyydeksi, joka ei asianomaisia kalvanut kaipauksella, mutta lämmitti satunnaiset yhdessä olot viehättäviksi vähitellen madaltuvan elämän keitaiksi.

Elokuun rakkaudesta puhutaan kirjallisuudessa vähemmän, ehkä kirjailijat inspiroituvat enemmän traagisista aineksista ja saavuttamattomasta rakkaudesta. Ja lisäähän Sillanpääkin Elokuun tarinaansa mustasukkaisuutta, petosta ja vaaraa; niistä se draama ainakin syntyy.

Vermasvuori

oli parisataa vuotta sitten tunnettu näköalapaikka, joka sijaitsi vilkkaiden vesireittien ja silloisten, nykymittapuussa vaatimattomien maanteiden varrella. Kirjassaan Häme vuodelta 1908 kuvailee F.O.Rapola Vermasvuorta näin.

- Seudun korkein kohta on Vermasvuori Hauhon, Pälkäneen ja Tyrvännön rajalla. Siltä on laaja ja kaunis näköala monelle suunnalle: Silmänkantamattomain metsäin lomassa aukeaa lännen puolella väljä Vanajanselkä, jonka takaa Tyrvännön niemi ja Sääksmäen rannat siintävät, kaakon puolella vilahtavat näkyviin Hauhon vedet Hauhon kirkon seutuvilla, ja pohjoisessa näkyy Ilmoilan selkä ja sen takaa Mallasveden siintävät metsärannat.

Emil Nervander kertoo kirjassaan Keisari Aleksanteri I:n matkat Suomessa keisarin vierailusta kyseisellä paikalla.

- Kuten mainittiin, matkusti keisari 10 p:nä syyskuuta klo 7 aamulla Hämeenlinnasta Tamperetta kohti. Hän seurasi tavallista suurta liike- ja postitietä. Tällä matkalla hän katseli ensiksi laajaa, hieman autiota näköalaa Vermasvuorelta eli n.s. Ilmoilan mäeltä Hauhon pitäjässä. Varhaisen ja nopean päivällisensä hän sinä päivänä söi Ilmoilan majatalossa.

Tämä tapahtui vuonna 1819.